Suunnitelmista ja määrittelystä konkreettiseen tekemiseen

Hankkeessa on otettu viime viikkoina isoja askelia kun lopultakin olemme päässeet käsiksi  palvelun oikeaan rakentamiseen.

Isojen julkisten hankkeiden ja projektien sisältämät raskaat esiselvitykset, määrittelyvaiheet ja kilpailutusvaiheet koettelevat ajoittain tekijöiden uskoa mutta nyt  kun ensimmäiset käyttöliittymämallit ovat työpajojen tuloksena syntyneet voi tyytyväisenä todeta että ihan turhaan ei ole ponnisteltu. Vaatimusmäärittely ja kilpailutuksen valmistelu alkoi tammikuussa 2011 ja saimme hankintapäätöksen tehtyä hankesuunnitelman mukaisesti 30.6.2011.

Opimme matkalla paljon ja erityisesti käyttäjien ja kehittäjäyhteisön mukaan ottaminen määrittelyyn oli ja on jatkuva oppimusprosessi. Viestinnän ja käytäntöjen kehittäminen sellaiseksi että ne aidosti tukevat avointa ja vuorovaikutteista on haastavaa. Luultavasti kaikille osallisille.

Odotukset ja toisaalta myös ennakkoluulot hankettamme kohtaan ovat ilmeisen suuria ja siksi on jatkuvasti kyettävä parantamaan viestintää, tehtyjä palveluita  ja yhdessä tekemisen malleja. Nämä vaatimukset säilyvät myös sen jälkeen kun rakennetut palvelut on otettu käyttöön; tekniikka on ehkä kuitenkin aika helppo asia verrattuna toimintatapojen aitoon uudistamiseen.